Uutinen

Avoimuus yhdistää naisjohtajat

Keksin Naisjohtajat esiin! -kampanja esittelee 365 suomalaista menestynyttä ja lujatahtoista naisjohtajaa. Mukana on vaikuttajia yritysmaailmasta, politiikasta ja järjestökentältä. Kampanjan tarkoituksena on antaa esikuvia ja rohkaista tyttöjä tavoittelemaan vastuutehtäviä.


Viisaita naisia

”Naisjohtajia yhdistää rohkeus toimia arvojensa mukaisesti. He ovat avoimia uudelle ja heillä on kykyä haastaa itsensä”, kuvailee Keksin toimitusjohtaja Jenni-Justiina Niemi kampanjaan osallistuneita naisjohtajia. Kampanja sai alkunsa kepeästä kahvipöytäkeskustelusta, mutta on osoittanut, että yhteiskunnalliselle keskustelulle on tarvetta.

”Näiden viisaiden naisten kohtaamiset ovat konkretisoineet sen, että tasa-arvoisen työelämän eteen on tehtävä töitä. Niin kauan kuin tasa-arvon saralla on tehtävää, meidän tarvitsee puhua naisjohtajista”, kiteyttää Niemi.

Naisjohtajat esiin! -kampanjan ovat mahdollistaneet Keksin valokuvaajat ympäri Suomen. Salolainen valokuvaaja Katri Lehtola on pyrkinyt luomaan jokaisesta kuvaustilanteesta mielenpainuvan kohtaamisen: ”Lyhyetkin hetket kuvattavan kanssa ovat olleet merkityksellisiä. Kuvissani naisjohtajan persoona yhdistyy omaan tulkintaani hänestä johtajana”.

Keksin luova johtaja Natalia Baer kiittelee valokuvaajien työpanosta: ”365 naisjohtajan kuvaaminen Helsingistä Inariin on ollut meille valtava urakka. Tämä on Keksin ensimmäinen yhteinen iso kuvausprojekti ja ajankuvana merkittävä”.
 

Kampanja yhdistää tyttöjä ja naisjohtajia

Naisjohtajat esiin! -kampanjan tavoitteena on herätellä keskustelua tasa-arvosta 100-vuotiaassa Suomessa sekä kannustaa tyttöjä tavoittelemaan haluamaansa paikkaa yhteiskunnassa. Osana kampanjaa Keksi järjestää nuorten tyttöjen ja naisjohtajien välisiä tapaamisia naisten työpaikoilla. Kohtaamisissa innostavat naisjohtajat jakavat kokemuksiaan ja rohkaisevat tyttöjä tavoittelemaan unelmiaan.

Naisjohtajat esiin! -kampanja on saavuttanut ensimmäisen etappinsa naistenpäivänä 8.3.2017, kun 365 naisjohtajaa on kuvattu. Tämä historiallisesti merkittävä katsaus tuo ilmi miten monille yhteiskunnan alueille naisjohtajien osaaminen Suomessa ulottuu. Kuvissa esiintyvät naisjohtajat avaavat kokemuksiaan ja kertovat uransa taustoista kampanjan nettisivuilla.

 

Naisjohtajat esiin! -kampanjan kuvista kootaan näyttely syksyllä 2017. Yhteistyöneuvottelut ovat käynnissä myös mahdollisen kirjan ja pelillisen toteutuksen osalta. 

 

Naisjohtajat esiin! -kampanja on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017. Naisjohtajat esiin! -kampanja on valittu myös yhdeksi Naisjärjestöjen keskusliiton 100 Tasa-arvotekoa -hankkeista. 


Kampanja näkyy somessa @keksiagency #NaisjohtajatEsiin #suomi100 #tasaarvo100