Siirry suoraan sisältöön
Keissi

Tasa-arvoista työelämää kuvaamassa

Toteutimme STTK:lle kuvaukset, joiden tavoitteena oli rakentaa keskusjärjestölle monipuolinen oma kuvapankki. STTK on poliittisesti sitoutumaton, koulutettujen ammattilaisten järjestö, joka kehittää suomalaista työelämää. Järjestö huomioi työssään erityisesti tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja vastuullisuuden.

Henkilö pitää juomalasia kädessään.

Valokuvaaja Markus Pentikäinen, mitä erityistä haluaisit nostaa esiin tästä projektista?

"Minulle on tärkeää olla mukana tekemässä vaikuttavaa viestintää ja ratkoa viestinnän haasteita visuaalisin keinoin. Olin tässä tuotannossa mukana jo työpajavaiheessa, jossa pohdimme asiakkaan tarpeita ja sopivaa ratkaisua toteutustavaksi. Kuulin työpajassa asiakkaan toiveet ja hiljaiset signaalit, joiden välittyminen minulle oli tärkeää. Toisinaan kuvatoiveita on vaikea sanallistaa, mutta valokuvaajana voin alkaa rakentaa niitä visuaalisesti mielessäni jo varhaisessa vaiheessa.

Määrittelimme työpajan jälkeen kuva-aiheet ja kuvaustyylin, jossa yhdistyvät ajattomuus ja dokumentaarisuus. Kuvasin suuren osan projektista Hasselbladin niin sanotulla keskikoon kameralla. Työskentely keskikoossa on kuvatessa vähän hitaampaa, mutta formaatti antaa syväterävyyteen ja kuvan piirtoon sellaista "herkkua", että se oli ehdottomasti tässä projektissa oikea valinta.

STTK:n kuvatuotannossa suuri osa malleista oli asiakkaan ja heidän jäsenjärjestöjensä omaa henkilöstöä tai työntekijöiden lähipiiriä. Keksin tavismallien avulla toimme castingiin ripauksen lisää monimuotoisuutta. Kuvattavat heittäytyivät loistavasti tilanteisiin, ja parasta oli, että he esiintyivät pääosin itselleen tutuissa rooleissa. Asiantuntijat olivat silminnähden ylpeitä omasta, merkityksellisestä työstään, ja onnistuimme mielestäni tuomaan tämän kuvissa hyvin esiin. Kokonaisuus on runsas, ja kuvat ovat olleet erittäin aktiivisesti STTK:n käytössä erilaisten työelämäaiheiden kuvituksena."

Keksin tavismallien avulla toimme castingiin ripauksen lisää monimuotoisuutta.

Markus Pentikäinen Kuvaaja

Asiantuntijat olivat silminnähden ylpeitä omasta, merkityksellisestä työstään, ja onnistuimme mielestäni tuomaan tämän kuvissa hyvin esiin.

Markus Pentikäinen Kuvaaja

Tiimi

  • Liisa Eerola Tuottaja
  • Markus Pentikäinen Kuvaaja

Muita esimerkkejä töistämme

KEKSI_MMalk_Work_In_Finland_Vapaalla-074_5720~2

Suomi-kuvaa ulkomaisille työntekijöille

Kuvien tavoitteena on viestiä realistisesti suomalaisesta yhteiskunnasta, tukea työpaikkojen monimuotoisuutta ja kuvastaa Suomen kilpailutekijöitä maailmalla.
  • Asiantuntija-apu
  • Valokuvaus
  • Tavismallit
Marjaana_Malkamaki_KEKSI_RIKU_2023-4427

Mallit ja kuvauslokaatiot avainasemassa RIKU:n kuvauksissa

Saimme tehtäväksemme toteuttaa monipuolisen ja visuaalisesti yhtenäisen kuvakokonaisuuden Rikosuhripäivystykselle. Miten varmistimme, että mallit ja lokaatiot olivat juuri sopivat, mutta kulut pysyivät kurissa?
  • Valokuvaus
  • Tavismallit
  • Asiantuntija-apu
Metsa_Fibre_screenshot_2x3

Metsä Fibren digitaalinen vuosikatsaus

Keksin suunnittelemat visualisoinnit helpottavat vuosikatsauksen silmäilyä, ja interaktioiden avulla voi syventyä kiinnostavaan aiheeseen.
  • Informaatiomuotoilu
  • Asiantuntija-apu

Ota yhteyttä