Siirry suoraan sisältöön
Keissi

Suomi-kuvaa ulkomaisille työntekijöille

Pyysimme asiakkaalta suoraa palautetta kolmen päivän kuvauksista, jotka toteutettiin ripeällä aikataululla 25 Keksin tavismallin, kahden kuvaajan, kahden tuottajan, stailistin ja meikkaajien voimin. Tyytyväisyydestä hykerrellen luemme näitä vastauksia. Mutta samalla mietimme myös, miten kehitämme toimintaamme edelleen. Ainakin sen opimme, että jotta bändin soitto näyttää kuvissa uskottavalta, pitää sen oikeasti saada soittaa.

Kolme henkilöä kahvitauolla.

Mistä yhteistyössä oli kysymys?

”Keksi valittiin kilpailutuksen perusteella yhteistyökumppaniksi tuottamaan uusia kuvia Work in Finlandille, Business Finlandille ja ELY-Keskuksille. Projekti oli osa EU-rahoitteista Kokka kohti Suomea -hanketta.


Työnantajille kohdennettujen sivujen uudistusprojektin yhteydessä halusimme uudistaa myös sivujen kuvamaailmaa, sekä tarjota uusia kuvia myös muiden Suomi-kuvaa promoavien tahojen käyttöön. Yksi tavoitteistamme Work in Finlandilla on edistää monimuotoisuutta suomalaisessa työelämässä sekä viestiä kansainvälisille osaajille, että Suomi on monikulttuurinen ja avoin maa, joten korkean laadun lisäksi diversiteetin näkyminen kuvissa oli tärkeää.


Laadukkaat ja onnistuneet kuvat ovat erittäin tärkeitä, sillä haluamme kuvien myötä välittää realistisen kuvan suomalaisesta yhteiskunnasta ja tukea monimuotoisuutta suomalaisilla työpaikoilla. Koska kuvat tulevat myös muiden Suomea promoavien tahojen käyttöön, niiden tulee myös kuvastaa Suomen kilpailutekijöitä maailmalla, joita ovat muun muassa: turvallisuus, luonnonläheisyys, tasa-arvo työelämässä, työn ja vapaa-ajan balanssi, perheen ja vapaa-ajan tärkeys.  Olemme yhdessä luomassa Suomi-kuvaa ulkomaisille työntekijöille, ja onnistuneet ja laadukkaat kuvat ovat erittäin tärkeitä, sillä verkkosivut ovat usein se ensimmäinen paikka, jossa vaikutelma maasta muodostetaan.”

Keksillä todella ymmärretään asiakkaan tarpeita. Hinta–laatu-suhde on erinomainen, kuten myös vuorovaikutuksen avoimuus tilaajan kanssa projektin alusta loppuun. Kuvien käyttöoikeudet ovat myös kilpailijoihin verrattuna parhaat eli media- ja aikarajoituksettomat.

Projektiaikataulu oli aika napakka – miten siitä selvittiin?

”Aikataulussa pysymiseen vaikutti erittäin paljon Keksin tehokas projektijohtaminen. Toki olimme itsekin pyrkineet tekemään mahdollisimman selkeän kuvauksen siitä, mitä kuvilta odotamme ja mihin tarpeisiin ne tulevat. Suunnitelmien tarkka läpikäynti ja projektin aikataulutus takasivat sen, että aikataulussa pysyttiin. Keksin tiimi oli erittäin hyvin organisoitu ja kommunikointi sujui hyvin koko projektin ajan. Keksin käyttämät projektityökalut olivat toimivia ja helppokäyttöisiä ja helpottivat myös osaltaan projektin sujumista. Projektitiimi Keksillä oli joustava ja päätöksiä pystyttiin tekemään ripeästi.”

Kaksi henkilöä halaavat toisiaan.

Mitkä ovat teidän näkökulmastanne Keksin vahvuudet?

”Keksillä todella ymmärretään asiakkaan tarpeita. Hinta–laatu-suhde on erinomainen, kuten myös vuorovaikutuksen avoimuus tilaajan kanssa projektin alusta loppuun. Kuvien käyttöoikeudet ovat myös kilpailijoihin verrattuna parhaat eli media- ja aikarajoituksettomat.

Useasti onnistuitte ylittämään odotuksemme projektin aikana. Esimerkkinä tästä voisi mainita, että vaikka kuvausajankohta luonnossa otettaville kuville sijoittui ehkä hankalimpaan mahdolliseen viikkoon, jolloin pauhasivat vuoden kovimmat syysmyrskyt, te tuotitte raikkaita ja valoisia ulkokuvia. Keksillä onkin vahva ammattitaito, laaja-alainen osaaminen ja vankka kokemus vastaavien kuvausten toteuttamisesta. Työn laatu näkyy koko projektissa, aina tarjouksesta erittäin onnistuneeseen kuvausmallien valintaan ja kuvausten toteuttamiseen. Laadullisesti kuvat olivat juuri sitä, mitä haimmekin.

Erityisesti haluamme kiittää Keksin hyvää ja kattavaa mallipankkia, josta varmasti löytyy jokaiseen tarpeeseen henkilöitä. Me olimme Keksin tavismalleihin erittäin tyytyväisiä – he olivat todellisia tähtiä!”

Henkilö sateenvarjon alla.

Entä mitä parannettavaa meillä olisi toiminnassamme?

”Te kuuntelette asiakasta, ja otatte asiakkaan toiveet huomioon – ja vielä enemmänkin. Emme voi sanoa mitään negatiivista keksiläisten työskentelystä tai tästä projektista. Suosittelemme Keksiä lämpimästi kaikille, jotka tarvitsevat korkealaatuisia valokuvia ja haluavat tehdä yhteistyötä asiakaslähtöiden, luotettavan, joustavan ja ammattitaitoisen yrityksen kanssa.”

Työn laatu näkyy koko projektissa, aina tarjouksesta erittäin onnistuneeseen kuvausmallien valintaan ja kuvausten toteuttamiseen.

Henkilöt pelaavat koripalloa.

Vastaajina

Riikka Hirsto, Head of Marketing, Work in Finland, Business Finland
Anne Riihimäki, Editor in Chief & Digital Marketing Manager, Work in Finland, Business Finland
Timo Selovuo, projektiasiantuntija, Varsinais-Suomen ELY-Keskus
Heidi Popova, projektipäällikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Tiimi

  • Lotta Vaija Asiakasvastaava
  • Liisa Eerola Tuottaja
  • Marjaana Malkamäki Kuvaaja
  • Markus Pentikäinen Kuvaaja
  • Pia Hollo Stylisti
  • Anne Flink Meikkaaja
  • Satu Arvo Meikkaaja
  • Pia Seikkula Meikkaaja
  • Julia Paajanen Assistentti

Muita esimerkkejä töistämme

Markus_Pentikainen_KEKSI_STTK_Osatyökykyisyys_9360301~2

Tasa-arvoista työelämää kuvaamassa

Toteutimme STTK:lle kuvaukset, joiden tavoitteena oli rakentaa keskusjärjestölle monipuolinen oma kuvapankki.
  • Valokuvaus
  • Tavismallit
  • Asiantuntija-apu
Metsa_Fibre_screenshot_2x3

Metsä Fibren digitaalinen vuosikatsaus

Keksin suunnittelemat visualisoinnit helpottavat vuosikatsauksen silmäilyä, ja interaktioiden avulla voi syventyä kiinnostavaan aiheeseen.
  • Informaatiomuotoilu
  • Asiantuntija-apu
Mikko_Vahaniitty_KEKSI_Etra_hameenlinna-00783~3

Etran palveluasenne visuaaliseen muotoon

Loimme Etralle yrityksen arvomaailmaa ja ainutlaatuista palveluasennetta heijastelevan brändi-ilmeen. Kuvakonsepti herätettiin eloon hybridimallilla toteutettujen kuvauspäivien avulla, jolloin kuvista ja videoista syntyi monipuolinen ja yhtenäinen visuaalinen maailma.
  • Valokuvaus
  • Video
  • Tavismallit
  • Asiantuntija-apu

Ota yhteyttä